Kotoisia elukoita

Ocean5 kisutalonmiehemme :)

Ennen reissua netistä Bali -juttuja lueskellessa sattui silmään useampi juttu, jossa eläinten kohtelu oli kuuma peruna. Niimpä hitusen kriittisellä silmällä tänne itsekin saavuin, että mikä boogie. Kuitenkin kansan sivistys mitataan sillä miten siellä kohdellaan niitä heikoimpia, ml. nuo nelijalkaiset ystävämme. Olin jo ihan valmis kävelemään ravintolasta ulos, jos siellä kovin kovakouraisesti kisuleita häädetään, mutta ilokseni tähän ei ole ollut tarvetta.

Sanurissa oli paljon koiria jolkottelemassa etenkin myöhään iltapäivällä biitsillä, joten ihan hyvän yleissilmäyksen sai niiden kunnosta. Mitään kapisia, surkeita, arkoja luukasoja ei näkynyt, vaan reippaita, hyvässä lihassa olevia koiria, jotka leikkivät keskenään. Yllättävän paljon täällä näkyy myös koiria pantojen kanssa, joten omistajakin löytyy. Myöskään ihmisen suhteen niillä ei ollut mitään kyräilyä, vaan selkeästi saavat elää omaa elämäänsä hätistelemättä. Ehkä tähän on tullut viime aikoina joku muutos? Rabiestilannehan täälllä on ollut huono.

Hierojaleidin 5kk pentu

Etenkin tuolla Balilla näkyi paljon päivittäisten uhrilahjojen jättämistä ovien eteen jalkakäytävillä. Banaaninlehdestä kääritään pieni kori, johon laitetaan sitä mitä nyt on saatavilla: keitettyä riisiä, ruokaa, kukkia, karkkia jne. Lahjukset nostetaan sitä korkeammalle, mitä lähemmäksi niitä halutaan jumalia. TÄmän takia on sitten erikseen  korkeampia alttareita pihoilla. Koirilla on siis mukavasti sapuskaa ihan suoraan kupeista nenän edestä, ettei tarvitse edes roskiksia dyykkailla ja tämä on ihan ok. Terävät kulmahampaat kun on ilmeisesti joku demoninen symbooli, jota koira edustaa ja syömällä lahjukset on demonit tyydytettyjä. Ilmeisesti samasta syystä paikalliseen kultturiin kuuluu myös ihmisten kulmahampaiden viilaus teini-iässä kevyesti matalemmaksi.

Gilit ovatkin sitten täysin kissojen saari. Liekkö Lombokin  muslimivaikutuksella suuri merkitys tähän, mutta hyvin tyypillisiä lyhythäntäisiä kissoja täällä on paljon ja koiria tasan nolla. Iltaisinn kissat käyttäytyvät jopa varsin rohkeasti rantaravintoloissa, kun pöydät ja tuolit on nostettu  hiekalle vastaanottamaan ruokailijoita. Siellä täällä voikin nähdä kissan kerjäämässä nätisti istumalla ja tuijottamalla josko turisti heltyisi fisustaan jakamaan. Ja jokunen reippaasti hyppää biitsimajan pöydän alle kurkistelemaan evään toivossa. Henkilökunta ei niitä mitenkään hätistele, vaan mikäli joku turisti on erityisen häiriintynyt kisuseurasta, se nostetaan vaan nätisti alas.

Tällä meidän bungalowillakin on näköjään kisumainen talonvahti, joka ottaa aamupäivät tuossa terdellä aurinkoa ja vähän viileämmän kelin koitettua aloittaa sitten tuholaisjahdin. Näköjään resortin toimiston nurkassa oli iso säkki Whiskasia, joten kisusten ei tarvitse pelkästään gekkojen perässä juosta :)

Oikeastaan ainut snadi epäkohta minun silmääni this far (katsotaan mikä meininki vilkkaassa Ubudissa..) on nämä Gilin cimodot aka vetoponit. Ne on siis pieniä siroja poneja, jotka vetävät päivät kärryjä, kun saarella on kaikki moottoriajoneuvot kielletty. Päällisin puolin ovat kyllä ihan terveennäköisiä (kuitenkin pääasiallinen tulonlähde omistajalleen), kun karva kiiltää, luut eivät törrötä, silmät ja korvat puhtaat ja jalatkin sen näköiset, että voikin hiekalla kipitellä. Mutta ilmeisesti yhden ponin käyttöikä ei ole kamalan pitkä, vaan kuten arvata saattaa, niin ei täällä mitään eläkeponikommuunia ole. Käyttöä näyttää olevan turistien saapuessa laivalla säännöllisin väliajoin (50k rp), mutta muuten joko roudaavat tarvikkeita, tai lepäilevät puun varjossa. Mutta vastakin ehkäpä ihan hyvä matkaajille muistutella, että kieltäytykää kiipeämästä vähänkään sairaan tai raihnaisen ponin kyytiin tai sellaisen kuskin, joka poniaan huonosti kohtelee. Joku sinne toki kiipeää ja ei se ongelmaa poista, mutta ehkäpä tarpeeksi monen matkaajan niin asiaan suhtautuessa, voi jotain saadakin aikaiseksi.

Kaikenkaikkiaan siis eläinten kohtelu on ollut täällä asiallista, niin ei ole minunkaan lomani sen takia pilalla :)