Taormina - Italian luksusta
Viime talvena reissuhommat jäi välistä pentuprojektin takia, joten matkailusuunnitelmat siirtyivät keväämmälle. Vaihtoehtoina silloin myös Euroopan kohteet, joten pääsi ihan erilaisin linssien miettimään matkakohteita. Alunperin ykkösvaihtoehtona ollut Madeira skipattiin aika viime metreillä, kun siellä sää näytti varsin epävakaiselta näin toukokuun alkuun ja yhtenä tärkeänä lomatavoitteena oli kuitenkin se aurinko. Lisäksi toivelistalla oli suorat lennot, hyvä ruoka ja jotain visuaalista silmänruokaa myös maisemien muodossa. Noin muuten tähän saumaan ei aktiivilomasta haaveiltu, kun ylipäätään hermosto kaipasi vaan pientä resettiä.
Välimeren kohteita silmäillessä huomattiin Sisilian ilmestyneen valikoimiin ja asiaa tarkemmin tutkiessa siitä muodostui sitten lomaloton voittaja. Näköjään tänä vuonna huhtikuussa on alkaneet suorat lennot uutuuskohteena ja lentoaikakin varsin maltillisen mukava 3,5h. Kun kyseessä on Finnairin kohde, niin silloin tulee silmäiltyä myös Aurinkomatkojen tarjonta, koska sieltä saattaa saada pelkät lennotkin edullisemmin, jos lähtö lähellä. Näin tehtiin edellisen Thaimaan reissun kanssa. Tällä kertaa vetkuteltiin sen verran pitkään, että napattiin äkkilähtöalennuksella lomapaketti, kun löytyi myös mieluinen hotellilistoilta. Hintaa tuli tonnin luokkaa per nenä ja jo pelkästään tän hotellin listahinta on miltei 400e/yö, joten varsin mukava kombo.
Sunnuntain Sisilian lento onkin ensimmäinen, joka kentältä lähtee, eikä 5:20 myöskään se oma suosikki. Mutta jännästi lomareissuilla sen sietää huomattavasti paremmin kuin työaamuina. Perille päästiin muitta mutkitta, mutta ilmeisesti päivän paluulento aamulla takaisin nikotteli sähkövikaa samalla koneella, joten Suomesta oli sitten toinen kone tullut hakemaan matkailijoita. Katsotaan miten meille sitten käy sunnuntaina 😁
Hotellina meillä on Una Hotels Capotaormina, joka sijaistee Taorminan alapuolella kallionkielelekkeellä ja täältä on huikeat panoraamanäkymät ihan joka suuntaan. Erityinen maininta siitä, että saatiin mennä aamupalalle ilman eri maksua, kun saavuttiin aamukympiltä, eikä huone ollut valmis ja sen jälkeen köllöteltiin rannalla. Tätäkin kirjoittelen tässä savua tuprutteleva Etna silmien edessä Naksoksenlahden yläpuolella. Tämä menee aikalailla kärkikahinoihin hienoimmista hotelleista, jossa on tullut oltua ja ainakin maisemien puolelta Top 1. Hotellin ravintolalla on kuvattu White Lotuksen Sisilian kauden rantabaarikohtaukset, joten edessä lipuu silloin tällöin näitä venekiertoajeluita kuvauspaikkojen perässä. Lisäksi hotrellin erikoisuus on kallioon louhittu privaranta, joka niemen toisella puoellla.
Taormina sijaisee korkealla vuorenrinteellä, joten siellä ei siis merenrantaa tarjolla. Hotellilta sinne on maksuton shuttlekuljetus, jolla kylään pääsee siis vaikka päivittäin ilman ylämäkikävelyä. Käytiin eilen univajeisena siellä vaan nopeasti syömässä illalla ja ensipuraisulla oli kaunista ja ruuhkaista. En tiedä miten täyteen ammuttu paikka tämä on kesällä, jos jo nyt ennen varsinaista turistikautta tuntuu ihmistä olevan varsin runsaasti Via Umbertolla. Ihmismassat tosin katosi helposti siirtymällä pääkadulta pois, joten sekin hyvä.
Koska reissun tavoitteena on hyvä ruoka, ravintolaskene on Taorminassa varsin hyvää. Erityisen halpaa täällä ei ole, kun Taormina on kuitenkin luksuskohteen maineessa ja jenkkituristien määrä ei sitä asiaa varsinaisesti helpota, mutta en nyt mitenkään ryöstöhintaisena kuitenkaan Suomen hintatasoon tottuneena. Jos ei ihan pahimmissa turistirysissä syö, isot alkupalat 10-20e, pääruuat 20-30e ja viinit 10-15e lasi tai 30-50e pullo.
Eilen valitsin ravintolaksi Ristorante Rosmarinon kaupungin puiston laidalla ja se oli oikein hyvä hintalaatusuhteeltaan. Lisäksi kun parkkeerasi sinne jo kuudelta, pääsi ennen iltaryntäystä jo pois. Univelkaa piti päästä nukkumaan pois, niin suoritettiin hyvin turistimainen esrly dinner. Alkupalalistalta burrataa tomaatilla ja basilikaöljyllä, fritattuja sardiineja ja pääruuaksi listan ulkopuolelta mun all time favorite kotitekoista mustatryffelipastaa, jonka pääraaka-aine on Etnan rinteeltä peräisin. Kaikki oli todella hyvää, mutta toi pasta! Ruokaonnelisuus lautasella! Lisäksi otin lasin grilloa ja se pääsi korkealle suosikkirypäleissä.
Tänään jatketaan siispä lomailua. Ja se alkaa täällä kerrassaan mukavasti, kun huoneesta aukeaa näkymät Isola Bellalle ja aamupala nautitaan aamuauringossa panoraamanäkymissä. Aamupala on ihan huippuluokkaa täällä muutenkin! Kelpaa heräillä päivään ja ottaa vaikka se lasi skumppaa myös 😊 Ohjelmana nyt vaan kirjanlukua ja rentoutumista ja illalla myöhempään kylälle syömähommiin. Ainakinn11h yöunet oli hyvä alkupäivään.













Kommentit